Staalon Åleander

"ONNI"


s. 18.07.2008

i. Lumiturpa Eppu

e. Staalon Nietostenkeiju



Onni KoiraNetissä


Ihastuin Onnin äitiin, Nyytiin, ensinäkemältä Tampereen KV näyttelyssä 2008. Tuolloin sain myös tietää, että Nyyti aiottiin astuttaa meidän Eetun pojalla, Lumiturpa Epulla. Kerroin heti Annelle, Nyytin omistajalle, olevani kiinnostunut pennusta. Narttupentua halusin, kun kennelnimen anomuskin oli jo laitettu sisään, mutta pentueeseen syntyi vain yksi narttu ja kaksi urosta. Narttu oli varattu jo ennen minua, niinpä Anne tarjosi minulle vapaana olevaa urospentua. Pienen hetken asiaa mietin ja päätin sitten, että poika tulee meille. Tämä poika sai nimekseen Onni. Harmillisesti kävikin sitten niin, että Onnin toinen kives ei laskeutunut. Onni on sittemmin kastroitu.


Luonteeltaan Onni on erittäin oppivainen ja miellyttämisenhaluinen poika, joka rakastaa autoilua.

Onni on luonnetestattu pistein +110, +++ laukausvarma.

Lisää kuvia Onnista täällä.